
TEKIJÄT

JOHANNA PELTOLA
Toimin Hehkumahkussa koordinaattorina, opettajana ja esiintyjänä. Koulutukseltani olen sosiologi (YTM), opettaja (Amo) sirkusohjaaja. Olen ollut perustamassa Hehkumahkua.
Hehkumahkussa inspiroi mielikuvituksellisten lastenkultttuuri-tapahtumien toteuttaminen ja klovneria, jonka avulla voi tutkia monipuolisesti elämän ilmiöitä.
Esiinnyn Ruuti-klovnina ja tykkään sparrata lapsia ja aikuisia.

Sara Vänskä
Toimin Hehkumahkussa monipuolisesti tuotannon, esiintymisen ja pedagogisten sisältöjen parissa. Olen myös yksi Hehkumahkun perustajajäsenistä. Koulutukseltani olen musiikkitieteen maisteri (FM).
Hehkumahkussa parasta on lapsilähtöisyys tekemisessä, hyvä meininki sekä hahmotyöskentely (esiinnyn Karkki-Kerttuna ja Nallena)!

Henni Salo
Olen yksi Hehkumahkun perustajista ja mukana sen suunnittelussa ja projekteissa. Olen koulutukseltani kulttuurituottaja (YAMK), ja tällä hetkellä työskentelen Tampereen kaupungin kaupunkikulttuuriyksikössä koordinaattorina.
Lastenkulttuurissa minua innostavat leikki, ilo sekä tunne- ja vuorovaikutustaitojen vahvistaminen lasten ja nuorten parissa. Seikkailen myös Hötterö-Hötsis-klovnina ja noitatäti Henderssonina.

Rashidah aljunied
Toimin esiintyjänä ja klovnina Hehkumahkussa. Olen opiskellut näyttelemistä Hampurissa minkä lisäksi olen valmistunut sosiaalikasvatuksen avustajaksi. Olen työskennellyt monipuolisesti ihmisten kanssa ja opettanut mm. teatteria lapsille.
Uskon vahvasti leikin voimaan, ja tämä johdattaa minut luonnollisesti työskentelemään lasten kanssa. Kaikessa mitä teen, osallisuus, monimuotoisuus ja tasa-arvo ovat minulle erittäin tärkeitä. Yhdessäolo, yhteyksien luominen ja leikkiminen ovat voimia, joihin uskon vahvasti.

Henry pöyhiä
Toimin Hehkumahkussa esiintyjänä. Koulutukseltani olen teatteri-ilmaisun ohjaaja opettajan pätevyydellä (AmO). Työskentelen freelancerina esitystaiteen, teatterin ja improvisaatioteatterin parissa.
Hehkumahkussa hienointa on päästä osaksi yhteisöllistä työtapaa, jossa on tilaa tutkia läsnäoloa ja kohtaamista hahmotyöskentelyn ja klovnerian kautta.

Ilona Jääski
Olen Tampereella vaikuttava sirkustaiteilija ja klovni. Valmistuin sirkusartistiksi vuonna 2010, ja olen työskennellyt aktiivisesti sirkustaiteen parissa esiintyjänä ja opettajana. Opetustyötäni olen tehnyt pääosin Sorin Sirkuksella, jossa olen opettanut monipuolisesti eri-ikäisiä oppilaita.
Hehkumahkun toiminnassa parasta ovat ihmisten kohtaaminen ja yhdessä tekeminen. Kohtaamisten yllätyksellisyys vie aina uusiin seikkailuihin, joissa tarina syntyy hetkessä ja elää vuorovaikutuksessa.